Muutin tälle tilalle viime viikolla, ja nyt olen alkanut katsella tänne hevosia. Tavoitteenani on löytää mukavia ratsuja, joilla voin tulevaisuudessa kilpailla itse, ja joita voin ehkä kayttää myös tuntihevosina.
Tässä on tilan kartta. Pikkutarhaa tullaan uultavasti käyttämään vain sairastarhana. Tarhat 1 ja 2 sen sijaan ovat sen verran suuria, että luulen voivani hevosmäärän kasvaessa jakaa ne myös kahtia. Tällä hetkellä tallissa on neljä karsinaa, ne sijaitsevat piharakennus kakkosen talon päädyssä. Kaikki piharakennukset ovat kookkaita, ja olenkin laskenut, että niihin saa vielä yhteensä 13 karsinaa näiden neljän lisäksi.
Lenkin suuntaan jatkuva tie vie, täysin loogisesti, lenkeille. Voit valita kolmesta lenkistä jonkun, ensimmäinen on neljä kilometriä, toinen kahdeksan kilometrinen ja kolmas kolmetoista kilometriä pitkä. Kylän suuntaan lähdettäessä matkaa on viisi kilometriä ennen kylän keskustaa.
Metsä, kenttä ja laitumet tietä lähtiessä melkein heti tulee vastaan pienehkö hiekkapohjainen ratsastuskenttä, vähän sen jälkeen kaksi suurta laidunta ja melkein heti laidunten päättyessä alkaa metsätie. Metsätieltä pääsee jatkamaan matkaa pienille poluille ja vanhoille käyttämättömille teille, molempia riittää varmasti lähemmäs kymmenien kilometrien verran metsästä.